Johdatukseksi!
Side putoaa ja uskosta tulee vakaumus. Vain vakaumuksessa on vapandus ja lunastus!
Puhun ainoastaan vakavasti etsiville. Heidän on oltava kykeneviä ja halukkaita tutkimaan asiallisesti tätä asiaa! Uskonnolliset intoilijat ja vastuuttomat haihattelijat pysykööt kaukana tästä, sillä he ovat totuudelle haitallisia. Pahan tahtoiset ja epäasialliset taas löytävät itse sanoista oman tuomionsa.
Sanoma kohtaa vain sellaiset, joilla vielä on sisimmässään edes kipinä to tuutta ja kaipuu olla todella ihminen. Kaikille heille tulee siitä myös lyhty ja sauva. Kiertelemättä se johdattaa heidät pois nykyisen sekasorron koko kaaoksesta.
Seuraavassa oleva sana ei tuo uutta uskontoa, vaan se on tarkoitettu soih duksi kaikille vakavamielisille kuulijoille tai lukijoille, että he sen avulla löytä vät oikean tien, joka vie heidät kaivattuun korkeuteen.
Vain se, joka pitää itsensä liikkeessä, voi päästä henkisesti eteenpäin. Ym märtämätön, joka käyttää tähän tarkoitukseen vieraita apuvälineitä valmiiden katsomusten muodossa, kulkee polkuaan vain kuin kainalosauvoilla käyttämättä omia terveitä jäseniään.
Mutta heti kun hän rohkeasti käyttää apunaan nousuun kaikkia niitä kykyjä, jotka hänessä uinuvat odottaen hänen kutsuaan, käyttää hän hyödyksi hänelle uskottua leiviskää Jumalan tandon mukaisesti ja voittaa leikiten kaikki esteet, jotka harhaan johtaen pyrkivät asettumaan hänen tielleen.
Siksi herätkää! Vain vakaumuksessa on oikea usko, ja vakaumus syntyy vain säälimättömällä punnitsemisella ja tarkastelemisella! Olkaa eläviä Jumalanne ihanassa luomakunnassa!
Abd-ru-shin
MITÄ TE ETSITTE ?
Mitä te etsitte? Sanokaa mikä on tämä palava into? Kuin pauhina tunkee se läpi maailman, ja kirjojen tulva vyöryy kaikkien kansojen ylle. Oppineet paneutuvat vanhoihin kirjoituksiin, tutkivat ja mietiskelevät henkiseen uupumukseen asti. Profeettoja ilmestyy varoittamaan, lupaamaan… joka taholta halutaan yhtäkkiä kuumeisesti levittää uutta valoa!
Niin se raivoaa nykyään ihmiskunnan järkyttyneen sielun ylitse, ei virvoittaen eikä virkistäen, vaan polttaen, riuduttaen ja imien viimeisetkin voimat, mitkä kiusatulle vielä jäivät tässä nykyisyyden synkkyydessä.
Siellä täällä kuuluu myös kuiskailua, huhuja jonkin tulossa olevan kasvavasta odotuksesta. Joka hermo on levoton, jännittynyt tiedostamattomasta kaipauksesta. Kiehuu ja kuohuu, ja kaiken yllä lepää synkkänä eräänlainen horros. Onnettomuuden uhka. Mitä sen pitääkään saada aikaan? Sekasortoa, pelkoa ja turmelusta, jos ei voimakkaasti revitä rikki sitä pimeää kerrosta, joka nyt henkisesti ympäröi maapalloa. Pehmeän sitkeästi kuin likainen muta nielaisee se jokaisen nousevan, vapaan valoajatuksen ja tukanduttaa sen ennen kuin se on kasvanut voimakkaaksi; liejun tavoin kammottavan hiljaa se painaa alas, hajottaa ja häivyttää kaiken hyvän tahtomisen jo sen idulla ollessa, ennen kuin siitä on voinut syntyä teko.
Mutta valon puoleen etsivien huuto, jolla on voimaa rikkoa muta, johdetaan harhaan, se lakkaa kaikumasta läpitunkemattomassa holvissa, jota pystyttävät ahkerasti juuri ne, jotka luulevat auttavansa. He tarjoavat kiviä leivän sijasta!
Katsokaa lukemattomia kirjoja:
Ne vain väsyttävät ihmisen henkeä, eivät elävöitä sitä! Se on osoitus kaiken tarjolla olevan hedelmättömyydestä, sillä se mikä väsyttää henkeä, ei ole koskaan oikeaa.
Hengen leipä virkistää välittömästi. Totuus virvoittaa ja valo elävöittää!
Tavalliset ihmiset joutuvat pakostakin epätoivon valtaan nähdessään, mitä muureja niin kutsuttu henkitiede pystyttää tuonpuoleisen ympärille. Kukapa niistä yksinkertaisista käsittää oppineita lauseita ja tajuaa vieraita ilmaisutapoja? Onko siis tuonpuoleinen tarkoitettu vain henkitieteilijöille?
Samalla puhutaan Jumalasta! Onko perustettava korkeakoulu kykyjen saavuttamiseksi Jumaluus-käsitteen oivaltamiseen? Mihin vie tämä halu, joka suurimmalta osalta on peräisin vain kunnianhimosta?
Lukijat ja kuulijat hoipertelevat kuin juopuneet paikasta toiseen, epävarmoina, sisimmässään estoisina, yksipuolisina, koska heidät johdettiin pois selvältä tieltä.
Kuulkaa epätoivoiset! Nostakaa silmänne te vakavamieliset etsijät: Tie Korkeimpaan on avoinna jokaiselle ihmiselle! Oppineisuus ei ole portti sinne!
Valitsiko Kristus Jeesus, tämä suuri todellisen valon tien esikuva, opetuslapsensa oppineiden farisealaisten joukosta, kirjanoppineiden joukosta? Hän otti heidät vaatimattomista ja yksinkertaisista oloista, koska heidän ei tarvinnut taistella tätä suurta erehdystä vastaan, että tie valoon on vaivalloinen oppia, ja että sen täytyy olla vaikea.
Tämä ajatus on ihmisen suurin vihollinen, se on valhetta!
Siksi on pyrittävä eroon kaikesta tieteilystä silloin, kun on kysymyksessä pyhin ihmisessä, mikä vaatii täydellistä käsittämistä! Luopukaa siitä, koska tiede ihmisaivojen tekeleenä on vajavaista ja pysyy vajavaisena.
Miettikää, miten mahtaisi vaivalloisesti hankittu tieteellinen tieto johtaa Jumaluuteen? Mitä tieto sitten ylipäänsä on? Tieto on sitä, mitä aivot pystyvät käsittämään. Miten ahtaaksi rajoittunut onkaan aivojen käsityskyky, joka pysyy lujasti sidottuna paikkaan ja aikaan. Ihmisaivot eivät kykene tajuamaan edes ikuisuutta ja loputtomuuden merkitystä, juuri sitä, mikä on erottamattomasti sidottu Jumaluuteen.
Aivot kuitenkin hiljentyvät tuon käsittämättömän voiman edessä, joka virtaa kaiken olevaisen lävitse ja josta ne itse ammentavat toimintansa. Tuon voiman, jonka kaikki tuntevat intuitiivisesti päivittäin, tunneittain ja hetkittäin jonakin itsestään selvänä ja jota kuitenkin yritetään turhaan tajuta ja käsittää aivoilla, siis tiedolla ja järjellä.
Niin puutteellista siis on aivojen — tieteen peruskiven ja työkalun — toiminta. Tämä rajoittuneisuus liittyy luonnonmukaisesti myös siihen, minkä ne tuottavat, siis itse kaikkiin tieteisiin. Näin ollen tiede on todella omiaan jäljestä päin seuraamista varten, se on hyvä sen kaiken paremmin ymmärtämistä, luokittelemista ja lajittelemistä varten, jonka se saa vastaanottaa valmiina edellä käyvältä luomakuntavoimalta. Jos se kuitenkin haluaa nostaa itsensä johtoasemaan tai kriitikon asemaan, se tulee ehdottomasti epäonnistumaan, niin kauan kuin se, kuten tähän saakka, pitää kiinni järjestä, siis aivojen käsityskyvystä.
Tästä syystä oppineisuus ja myös siihen mukautuva ihmiskunta tulee aina olemaan sidottu yksityiskohtiin, vaikkakin jokainen ihminen kantaa itsessään lahjana suurta käsittämätöntä kokonaisuutta ja on täysin kykenevä saavuttamaan jaloimman ja korkeimman ilman vaivalloista opettelemista!
Sen vuoksi poistakaa tämä tarpeeton kidutus, joka on henkistä orjuutta! Suuri Mestari ei kehota meitä turhaan: »Tulkaa lasten kaltaisiksi!»
Jolla on itsessään luja tahto hyvään ja joka näkee vaivaa antaakseen ajatuksilleen puhtauden, hän on jo löytänyt tien Korkeimpaan! Hänen osakseen tulee sitten kaikki muu. Siihen ei tarvita kirjoja eikä henkistä ponnistelua, ei askeesia eikä eristäytymistä. Hänestä tulee ruumiiltaan ja sielultaan terve, vapaa kaikesta sairaaloisen mietiskelyn paineesta, sillä kaikki liioittelu on vahingollista. Ihmisiä teidän tulee olla, ei kasvihuonekasveja, jotka yksipuolisen koulinnan johdosta menehtyvät ensimmäiseen tuulenhenkäykseen!
Herätkää! Katsokaa ympärillenne! Kuunnelkaa sisintänne! Se yksin voi aukaista tien!
Älkää kiinnittäkö huomiota kirkkojen kiistaan! Suuri totuudentuoja Kristus Jeesus, jumalallisen rakkauden ruumiillistuma, ei kysynyt uskontunnustuksesta. Mitä ovat ylipäänsä uskontunnustukset nykypäivänä? Ihmisen vapaan hengen sitomista, teissä asuvan Jumalan kipinän orjuuttamista; dogmeja, jotka pyrkivät rajoittamaan Luojan työn ja myös Hänen suuren rakkautensa ihmismielen valamiin muotoihin, mikä tarkoittaa jumalallisen alas repimistä, järjestelmällistä arvon alentamista.
Tämä tapa työntää luotaan jokaisen vakavamielisen etsijän, koska hän ei siten voi koskaan kokea sisimmässään suurta todellisuutta. Täten hänen kaipuunsa totuuteen muuttuu yhä toivottomammaksi ja hän menettää lopulta uskon itseensä ja maailmaan!
Sen vuoksi herätkää! Murtakaa sisimmässänne dogmaattiset muurit, repikää pois side, jotta Korkeimman puhdas valo pääsee vääristelemättömänä tunkeutumaan luoksenne. Ylistäen kohoaa henkenne silloin korkeuteen, riemuiten kokee se kaiken suuren Isänrakkauden, joka ei tunne maallisen järjen rajoituksia. Te tiedätte vihdoinkin olevanne osa tästä rakkaudesta, käsitätte sen helposti ja kokonaan, yhdytte siihen ja saatte siten joka päivä, joka hetki, uutta voimaa lahjana. Tämä kaikki tekee teille itsestään selväksi nousun kaaoksesta!
Auttajan kutsuminen
Katsotaanpa tarkemmin sellaisia ihmisiä, jotka nykyään etsivät henkistä auttajaa erityisen kiivaasti ja odottavat häntä toivoa täynnä. Omasta mielestään he ovat jo valmistautuneet henkisesti perin pohjin tunnistamaan hänet ja kuulemaan hänen sanaansa!
Kun rauhallisesti katsoo, huomaa paljon hajaannusta. Esimerkiksi Kristuksen lähettäminen vaikutti hyvin moniin ihmisiin erikoisesti. He rakensivat asiasta itselleen vääränlaisen kuvan. Syy oli tuttuun tapaan itserakkaus ja virheellinen arvio itsestä.
Aiemmin ihmiset olivat kunnianhimoisia ja pitivät luonnostaan tarkan rajan ja kuilun itsensä ja Jumalan välillä. Sen tilalle on yhtäältä tullut vikisevä kerjuu, joka aina vain tahtoo saada, muttei mistään hinnasta halua itse nähdä vaivaa. Käsky ”rukoile” on kyllä sisäistetty, mutta ei haluta muistaa, että käsky jatkuu ”ja tee työtä”. ”Tee työtä itsesi kehittämiseksi”, siitä ihmiset eivät halua kuulla mitään.
Toisaalta taas ihmiset uskovat olevansa niin itsenäisiä ja riippumattomia, että voivat tehdä kaiken itse ja kohtuullisella vaivalla jopa muuttua jumalallisiksi.
On myös paljon ihmisiä, jotka vaativat ja odottavat, että Jumala juoksee heidän perässään. Hänhän on jo kerran lähettänyt poikansa. Se todistaa, kuinka tärkeää hänelle on, että ihmiskunta lähestyy häntä. Hänen voisi jopa sanoa tarvitsevan sitä!
Mihin katseensa kääntääkin, kaikkialla on vain itsekehua, ei nöyryyttä. Todenmukainen käsitys itsestä puuttuu. –
Jotta ihminen voisi olla oikeasti ihminen ja aloittaa nousunsa sellaisena, hänen on välttämätöntä laskeutua ensi tilassa keinotekoisista korkeuksistaan.
Nyt hän istuu vuoren juurella puussa pullistelemassa henkisesti sen sijaan, että seisoisi molemmat jalat tukevasti maassa. Hän ei myöskään pysty koskaan lähtemään kohti vuoren huippua, jollei ensin kiipeä tai putoa alas puusta.
Sillä välin hänen halveksumansa ihmiset, jotka levollisesti ja järkevästi astelivat polkuaan hänen puunsa ali, ovat varmaan jo ehtineet vuoren huipulle.
Mutta aika auttaa, sillä puu kaatuu kyllä, aivan lähiaikoina. Ehkä ihminen tulee sitten toisiin ajatuksiin, kun on kokenut karun alastulon huojuvista korkeuksista. Sitten hänellä onkin jo kiire. Hänelle ei jää hetkeäkään tuhlattavaksi.
Nyt monet ajattelevat, että velttoilu voi jatkua ennallaan niin kuin se on jatkunut vuosituhansia. He istuvat nojatuolissaan leveästi ja mukavasti ja odottavat vahvaa auttajaa.
Mutta millaiseksi he sen auttajan kuvittelevat! Se on suorastaan säälittävää.
Ensisijaisesti he odottavat, tai sanokaamme asia suoraan, he vaativat, että auttaja valmistaisi tien valoon jokaiselle yksitellen! Hänen pitäisi nähdä vaivaa ja rakentaa silta totuuden tielle kaikkien eri kirkkokuntien jäsenille! Hänen pitäisi tehdä kaikki niin helpoksi ja ymmärrettäväksi, että jokainen voi vaivatta ymmärtää sen. Hänen täytyy valita sanansa niin, että niiden oikeellisuus vakuuttaa niin isot kuin pienetkin.
Jos ihmisen pitäisikin itse nähdä vaivaa ja ajatella omilla aivoilla, sitten kyseessä ei enää olekaan oikea auttaja: jos hänet on kutsuttu johtamaan ihmiset sanallaan oikealle tielle, hänen täytyy tietysti myös nähdä ihmisten vuoksi vaivaa. On hänen vastuullansa vakuuttaa ja herättää ihmiset! Kyllähän Kristuskin antoi elämänsä.
Nykyään näin ajattelevien – ja heitä on paljon – ei maksa vaivaa edes yrittää, sillä he ovat kuin Raamatun tyhmät morsiusneidot. Heille vastataan: ”Liian myöhään!”
Auttaja ei varmasti herätä heitä, vaan antaa heidän nukkua rauhassa, kunnes portti on sulkeutunut. He eivät löydä reittiä valoon, sillä he eivät pysty vapautumaan karkeatekoisuudesta ajoissa, vaikka auttajan sana näytti heille tien.
Ihminen ei nimittäin ole niin arvokas kuin kuvittelee. Jumala ei häntä tarvitse, mutta hän kyllä tarvitsee Jumalaa!
Koska ihmiskunta ei niin sanotussa edistyksellisyydessään enää nykyään tiedä, mitä se tahtoo tehdä, sen on vihdoin opittava, mitä sen täytyy tehdä!
Edellä mainitun kaltaiset ihmiset ohittavat auttajan etsien ja ylemmyydentuntoisesti kritisoiden kuten niin monet ohittivat silloin hänet, vaikka ilmestykset olivat jo valmistaneet kaiken hänen tuloaan varten.
Miten ihminen voi kuvitella sellaisen auttajan!
Auttaja ei myönny ihmiskunnan edessä piiruakaan ja vaatii siellä, missä hänen odotetaan antavan!
Vakavaan ajatteluun kykenevä ihminen huomaa kuitenkin heti, että juuri siinä ankarassa, armottomassa valppaan ajattelun vaatimuksessa piilee se, mitä perin syvälle hengen velttouteen uponnut ihmiskunta pelastuakseen tarvitsee! Juuri vaatimalla alusta asti henkistä virkeyttä, aitoa halua ja vaivannäköä auttaja erottaa jyvät akanoista heti alkuunsa. Se tapahtuu itsestään, jumalallisten lakien mukaan. Myös tässä asiassa ihminen saa sitä, mitä tilaa. –
On kuitenkin myös ihmisiä, jotka pitävät itseään aivan erityisen virkeinä!
He ovat luoneet itselleen auttajasta tietysti aivan toisenlaisen kuvan, kuten kuvauksista voi lukea. Kuva ei ole kuitenkaan yhtään sen vähempää groteski, sillä he odottavat… henkistä akrobaattia!
Tuhannethan olettavat, että selvänäkö, -kuulo ja -tunto jne. olisivat suuri edistysaskel, mutta sitä ne eivät todellisuudessa ole. Senkaltainen opittu, harjoitettu tai jopa lahjana saatu taito ei voi koskaan päästä maan kahleista. Se liikkuu vaatimattomissa rajoissa eikä sillä koskaan ole asiaa korkeuksiin, minkä tähden se on melko lailla arvoton.
Näyttämällä ja opettamallako näkemään ja kuulemaan samalla tasolla olevia hienojakoisia asioita ihmiskuntaa voisi auttaa nousemaan?
Sellainen ei liity todelliseen hengen kohoamiseen mitenkään. Yhtä hyödyttömiä ne taidot ovat maallisissa tapahtumissa! Ne ovat henkisiä temppuja, eivät muuta: yksittäiselle ihmiselle mielenkiintoisia, mutta koko ihmiskunnan näkökulmasta täysin arvottomia!
On toki hyvin ymmärrettävää, että sellaisesta kiinnostuneet ihmiset toivovat itselleen itsensä kaltaista auttajaa, mutta vain vielä taitavampaa. –
On vielä eräs suuri joukko, joka menee paljon pidemmälle, aina naurettavuuksiin asti. Itse he ovat kuitenkin kuolemanvakavissaan.
He vaativat auttajalta esimerkiksi, että auttaja… ei saa vilustua! Joka vilustuu, on poissa pelistä, sillä sellainen ihminen ei vastaa heidän käsitystään ihanteellisesta pelastajasta. Vahvan auttajan on joka tapauksessa oltava henkensä kanssa sellaisten pikkuseikkojen yläpuolella.
Väite kuulostaa ehkä teennäiseltä ja naurettavalta, mutta se perustuu tosiasioihin. Siinä kuuluu kaiku tutusta huudosta: ”Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan poika. Tule alas ristiltä!” – Sitä huudetaan nykyään jo ennen kuin koko auttajaa on edes näköpiirissä!
Tietämättömät ihmisraukat! Ei suinkaan ole suuruutta hoitaa ruumistaan niin yksipuolisesti, että hengen väkivalta tekee ruumiin vastustuskykyiseksi. Sellaisen ihailijoista tulevat mieleen menneitten vuosisatojen lapset, jotka leuat loksahtaneina ja silmät loistaen seurasivat kiertävien ilveilijöiden vääntelehtimistä ja paloivat halusta pystyä itse samaan.
Ja millaisia lapset olivat silloin tässä maallisessa asiassa, sellaisia ovat nykyään monet niin sanotut hengen tai Jumalan etsijät henkisissä asioissa!
Pohditaanpa vielä pidemmälle. Äsken mainitsemani menneitten aikojen kiertolaiset kehittivät taitojaan yhä pidemmälle, ja heistä tuli akrobaatteja sirkukseen ja varieteehen. Heidän osaamisensa kasvoi luonnottomiin mittoihin, ja nykyään hemmotellut ihmiset katsovat päivästä toiseen esityksiä yhä uudestaan hämmästyen ja usein sisimmässään kauhistuen.
Mutta saavatko he siitä itselleen hyötyä? Mitä he saavat esityksestä evääkseen? Varsinkin, kun moni akrobaatti vaarantaa esityksessä henkensä. Eivät yhtään mitään, sillä täydellisimmilleenkin vietynä ne asiat pysyvät ikuisesti varieteen ja sirkuksen raameissa. Ne palvelevat viihdykkeenä, mutteivät koskaan tuo ihmiskunnalle hyötyä.
Senkaltaista akrobatiaa pidetään nyt kuitenkin henkisissä asioissa suuren auttajan kriteerinä!
Jättäkää henkiset klovnit niitä kaipaaville! He huomaavat pian, mihin sellainen johtaa! He eivät myöskään tiedä, mitä he sillä oikeastaan tavoittelevat. He luulevat, että suuri on vain se, jonka henki hallitsee ruumista niin, ettei se enää tunne sairautta!
Kaikki sellainen harjoittaminen on yksipuolista, ja yksipuolisuus tuo vain vääristyneisyyttä, sairautta! Sellainen ei vahvista henkeä, vaan ainoastaan heikentää ruumista! Välttämätön tasapaino ja sielun ja ruumiin harmonia hylätään. Lopputulos on, että henki irrottautuu viimein kovia kokeneesta ruumiista tarkoitettua aiemmin, sillä ruumis ei enää voi tarjota hengelle vahvaa, tervettä kaikupohjaa maalliseen vaellukseen. Näin ollen henki jää sitä kaikupohjaa vaille ja tulee tuonpuoleiseen epäkypsänä. Sen on elettävä maallinen vaelluksensa vielä kerran.
Nämä ovat henkisiä temppuja, eivät muuta, ja niitä tehdään maallisen ruumiin kustannuksella, vaikka ruumiin pitäisi todellisuudessa olla hengen apuna. Ruumis kuuluu hengen kehityksen tiettyyn vaiheeseen. Jos ruumista heikennetään tai alistetaan, siitä ei ole hengellekään juuri hyötyä, sillä sen säteily on liian heikkoa, jotta se voisi antaa hengelle sen tarvitseman täyden voiman karkeatekoisuudessa.
Jos ihminen haluaa estää sairastumisen, hänen täytyy pakottaa ruumiinsa ekstaattiseen tilaan samalla tavalla kuin hammaslääkäripelko voi pienessä mittakaavassa vaimentaa hammaskivun.
Ruumis voi selvitä vahingoitta moisesta suuresta ärsytystilasta ehkä kerran, miksei useamminkin, mutta ei toistuvasti ilman vakavia vaurioita.
Ja jos auttaja tekee tai neuvoo sellaista, hän ei ole auttajan tittelin arvoinen, sillä hän rikkoo siinä luomakunnan lakeja vastaan. Maallisen vaeltajan tulee pyrkiä vaalimaan ruumistaan kuin lahjaa ja pitämään yllä harmoniaa hengen ja ruumiin välillä. Jos harmoniaa häiritään yksipuolisella tukahduttamisella, se ei ole mitään edistystä tai kohoamista. Se estää ihmistä ratkaisevasti täyttämästä tehtäväänsä maan päällä ja karkeatekoisuudessa ylipäätään. Hengen kyky vaikuttaa karkeatekoiseen maailmaan katoaa, sillä pystyäkseen vaikuttamaan siihen se tarvitsisi voimaa sellaiselta ruumiilta, joka ei ole alistettu, vaan hengen kanssa harmoniassa!
Tällaisten asioiden perusteella mestariksi nimitetty on vähäisempi kuin koululainen, joka ei tiedä ihmishengen tehtävistä ja välttämättömästä kehityksestä mitään! Sellainen mestari on hengen tuholainen.
He saavat pian todeta typeryytensä kivuliaasti.
Jokainen väärä auttaja on kuitenkin kokeva tekonsa karvaasti! Väärän auttajan kohoaminen tuonpuoleiseen voi alkaa vasta sitten, kun viimeinenkin heistä, joita hän viivytti tai suorastaan harhautti henkitempuillaan, on kohdannut totuuden. Niin kauan kuin hänen kirjansa ja kirjoituksensa vaikuttavat maan päällä, hän ei pääse eteenpäin, vaikka hän sillä välin olisi tullut toisiin ajatuksiin.
Okkultististen oppien pariin neuvova antaa ihmisille leivän sijaan kiven ja näyttää samalla, ettei hänellä itsellään ole aavistustakaan tuonpuoleisen todellisista tapahtumista, saati sitten koko universumin mekanismista!
